Julkinen hankinta
mistä mihin on tultu

tiistaina 09. helmikuuta 2016

Julkinen hankinta käsitteenä korvasi yleisesti käytössä olleet kuntien tai valtion hankinnat 1990- luvun alkupuolella.  Menettely liittyi sopimukseen Euroopan talousalueesta (ETA), johon Suomikin tuolloin kuului. Valtion hankintoihin ETA-sopimukset velvoittivat, mutta kuntien hankintoihin käytännön menettelyt tulivat ”viiveellä”. Suomen liityttyä EU:n jäseneksi 1995, myös kunnissa menettelyihin oli jo asennoiduttu, joten laki- ja asetustasoinen menettelytapa alkoi vakiintua.

Hankintojen perusta määriteltiin alusta alkaen hankintalaissa kohtalaisen selvästi. Kyseessä oli ja on edelleen määritelmät julkisten varojen tehokkaasta käytöstä, laadukkaiden hankintojen toteuttamisesta sekä yritysten oikeudesta tasapuoliseen ja syrjimättömään tarjontaan.  Hankintalain tavoitteena oli alusta alkaen lisätä kilpailua sekä tavoitella taloudellisia ja tarvetta vastaavia tarjouksia.  Valintaperusteena määriteltiin halvin hinta tai kokonaistaloudellinen edullisuus.  Hankintojen laadullinen arviointi kokonaistaloudellisuuden tavoittelemiseksi tarkoitti tarjoushinnan ja laadullisten kriteerien yhteensovittamista. Menettely oli alkuaikoina vierasta eikä sitä aina vieläkään osata käsitellä tasapuolisesti.

Julkiset hankinnat jaettiin käsitteinä tavara-, palvelu- ja urakkahankintoihin.  Hankintojen ennakoitu, rahallinen arvo tuli määritellä ja ilmoittaa hankinnasta sen mukaan joko EU- tai kansallisen tason mukaan kilpailutettaviksi. Vuoden 2007 hankintalakiuudistuksen yhteydessä Suomessa otettiin käyttöön uusi, kolmas kilpailutustaso, ns. pienhankinnat. Menettelynä kansallisten kynnysarvojen alittavat rajat mahdollistavat kevyemmän kilpailutuksen. Lukumääräisesti nämä edustavat valtaosaa kaikista julkisista hankinnoista.

Hankintalain myötä hankintojen julkisuus kasvoi oleellisesti. Hankintojen toteuttamisessa tuli mahdollisuus valittaa hankintapäätöksistä, jossa oikeusasteena oli Kilpailuneuvosto. Menettelytapa oli merkittävä muutos vallinneeseen käytäntöön. Alkuaan yritysten valittamiskynnys oli pääasiallisesti varsin korkea, koska hankintapäätökset etenkin kunnissa  koskivat pääosin paikallisia toimijoita.  Oli selvää, että inhimilliset ja yhteistyön jatkuvuuteen vaikuttavat tekijät myös nostivat tarjoajien valittamiskynnystä.  Yritysten luottamus ainakin kuntien hankintojen kilpailuttamisen toteuttamiseen oli yleisesti vahvaa. Vaikutusta saattoi olla silläkin, että hankinnat tehtiin pienemmissä osissa kuin nykyään.

Kilpailuneuvoston asemaa kunnioitettiin ja pelättiinkin.  Kilpailuneuvostoon 1990-luvulla tehtävät valitukset olivat hankinta-arvoltaan isoja ja toimialueiltaan hankintoja, joissa kilpailua oli vähän. Tuolloin keskeiset valitukset pääasiallisesti koskivat puhelin- ja teleliikenteen, toimistokoneiden ja eräiden sairaalalaitteiden valituksia.  Kilpailuneuvosto vaihtui 1.3.2003 alkaen Markkinaoikeuteen, jonka toiminta julkisten hankintojen ratkaisussa jatkuu edelleen.

 Alkuvuosina opeteltiin ja osin vierastettiin lakiperustaista hankintatointa, koska oli totuttu toimimaan vapaammin.  Melko nopeasti hankintalaki kuitenkin vakiinnutti asemansa ja hankintojen kilpailuttajat tulkitsivat asemansa sinetöidyksi. 

Hankintalakia on täsmennetty 20 vuoden aikana useampaan otteeseen. Nykyään hankintalain velvoitteet ja oikeudet tunnetaan ja sisäistetään hyvin, vaikka lain pykäliä ja niiden perusteluja tulee aina lisää. Kilpailutustenkin määrä on kasvanut ja monipuolistunut. Tarjoavat yrityksetkin tuntevat toimintatavat  jo hyvin.

---

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni. Jatkossa kirjoitan näkemyksiäni ja kokemuksiani lisää.  Katson olevani siihen oikeutettu.